Olemme UnSeenilla käyneet asiakkaidemme kanssa mitä mielenkiintoisimpia keskusteluja sekä ideatuokioita. Nauraneet ja ihmetelleet yhdessä, miten asiat ja hankkeet lähes poikkeuksetta päätyvät vasta mutkien kautta maaliin. Yllättävän moni uusi innovaatio tai oivallus tuleekin haasteiden ratkomisen kautta.

Neljä vuotta sitten oli luovien ratkaisujen aika. Takana oli 16 vuotta tuotekehityksen eturintamassa Nokialla ja Microsoftilla. Pääsin tekemään vaativia johtotehtäviä ja matkan varrella tuli opittua valtavasti niin tuotekehityksestä kuin tuotannollisista asioista. Vauhdikkaimmista ja haastavimmista tilanteista olisi vaikka mitä tarinoita kerrottavana. Se on varmaa, että ratkottavia haasteita oli kymmeniä, satoja vuosien aikana.

Veimme vesiputousmallin äärimmilleen. Kokemuksen myötä pystyimme yhdessä tiimin kanssa tekemään suunnitelmia, missä ennustettiin päivälleen oikein yli puolen vuoden päähän. Samaan aikaan täytyi täyttää bisneksen ja laadun tavoitteet.

Maailma muuttuu ja nyt ketteryys (agile ja lean) on valokeilassa. Bisneksen täytyy jatkuvasti kehittyä, tai joku menestyy paremmin.

Perustettuamme UnSeenin, ketteristä menetelmistä tuli nopeasti tuttuja. Ainutlaatuinen yhdistelmä kokemustamme ja nopeita kokeiluja ovat tuottaneet asiakkaillemme suurta arvoa.  Kuuntelemme herkällä korvalla, osaamme kokemuksellamme tehdä aloittamisesta helppoa, ja huolehdimme asiakkaalle hänen halutessaan avaimet käteen. Ohjelmistoprojektit pysyvät aikataulussa ja sovitussa budjetissa. Nykypäivän menetelmillä elektroniikkaa voidaan suunnitella joustavasti sekä nopeisiin kokeiluihin että sarjatuotantoon.

Loihdimme nopeilla kokeiluilla arvokasta tietoa, jotta bisnespäätökset perustuvat faktoihin. Olemme saaneet asiakkailtamme palautetta, että välillä olemme liiankin nopeita. Onneksi se on positiivinen ongelma.

Asiakkaitamme yhdistää usein halu siirtyä ketterämpään suuntaan. Yritykset ovat tyypillisesti tilanteessa, että muutos ympärillä nopeutuu koko ajan. Kilpailukyky palvelujen ja tuotteiden kehittämisessä on äärimmäisen tärkeää, mutta osataanko tähän varautua budjeteissa?

Valmistavalla teollisuudella toimitusketjun tehokkuuden parantaminen on tärkeä osa hintavetoisen bisneksen kehitystä. Palvelun tai tuotteen täytyy pysyä tuoreena ja kiinnostavana, toimitusketjua täytyy kehittää. Tuotepohjaisille yrityksille tuotantoketjun, laadun ja hintakilpailukyvyn merkitys on valtava.

Mikä on siis vastaus kysymykseen ”Miksi pitkä kokemus ja ketterä kehitys on voittava yhdistelmä?” Kokeile, testaa ja analysoi, kunnes tiedät mikä toimii. Yhdessä tyytyväisten asiakkaidemme kanssa olemme näin toimineet. Parhaat ideat on viety yhdessä markkinoille. Oivallus, että kokeiluissa onnistuminen ja epäonnistuminen ovat molemmat hyviä lopputuloksia, luo puitteet ennennäkemättömälle menestykselle.

Jatka lukemista muiden artikkelien parissa